Suomen luonnossa elää lukuisia eläinvieraslajeja, jotka ovat päätyneet tänne ihmisen toiminnan seurauksena. Osa vieraslajeista menestyy uudella alueella niin hyvin, että ne alkavat viedä elintilaa kotoperäisiltä lajeilta, mikä uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Tällöin vieraslajia pidetään haitallisena.
Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius nimeää näistä haitallisista lajeista muun muassa minkin, supikoiran ja piisamin.
Maanomistajan huolenaiheena voivat olla vieraslajien aiheuttamat mahdolliset haitat. Simenius kuitenkin kertoo, että vahingot ovat yleensä melko pieniä.
– Supikoirat voivat esimerkiksi käydä viljapelloilla syömässä, mutta mittakaava on harvoin suuri.
Ongelmia voivat aiheuttaa myös esimerkiksi ulosteiden kautta välittyvät loiset tai taudit.
– Yleensä tuotantoeläimet ovat kuitenkin sellaisissa tiloissa, etteivät ne saa tällaisia tartuntoja. Supikoirilta tauteja voisi ehkä siirtyä lähinnä ulkoileviin lehmiin.
Kantoja rajoitetaan metsästyksellä
Vieraslajien aiheuttamia riskejä pyritään vähentämään huolehtimalla vieraslajikantojen koosta. Suomessa torjuntaa ohjaavat EU:n vuonna 2015 voimaan tullut vieraslajiasetus ja vuotta myöhemmin valmistunut kansallinen vieraslajilaki.
– Haitalliset vieraslajit pyritään poistamaan Suomen luonnosta, kertoo Simenius.
– Toki joitakin vieraslajeja, kuten supikoiraa, voi olla lähes mahdotonta hävittää kokonaan, hän lisää.
Simeniuksen mukaan vuosittaisen ja alueellisen vaihtelun sisällä vieraslajikannat ovat pysyneet melko tasaisina.
– Ihmisen toiminnan lisäksi kantaa voivat vuositasolla kurittaa esimerkiksi kylmät talvet tai kapi. Leudot talvet voivat puolestaan kasvattaa joidenkin lajien lisääntymistehoa tai mahdollistaa uusien lajien leviämisen Suomeen.
Metsästäjät tekevät vieraslajien torjuntaa usein vapaaehtoistyönä
Lähtökohtaisesti vieraslajien torjunnasta ei aiheudu maanomistajalle kustannuksia. Vieraslajien tappamiseen tarvitaan myös aina maanomistajan lupa.
– Lupaa kysyessä sovitaan myös muista mahdollisista ehdoista, Simenius toteaa.
Käytännössä metsästäjät tekevät hänen mukaansa vieraslajien torjuntaa usein vapaaehtoistyönä, eivätkä siten saa siitä korvauksia.
– Haitallisten eläinten pyynnistä on pitkä historia ja metsästäjät kokevat sen velvollisuudekseen. Kannamme huolta luonnon hyvinvoinnista, joten torjuntaa tehdään myös silkasta hyvästä tahdosta.
Haitallisiksi luokiteltuja vieraslajeja saavat periaatteessa tappaa muutkin kuin metsästäjäkortin haltijat, mutta Simenius ei suhtaudu asiaan varauksetta:
– Ilman tarvittavaa tietotaitoa en sitä kyllä suosittele, sillä eettisen tappamistavan täytyy toteutua.
Jos maanomistaja tekee alueellaan vieraslajihavaintoja, neuvoo Simenius ilmoittamaan niistä paikalliselle metsästysseuralle tai alueelliselle riistanhoitoyhdistykselle.
– Erityisen arvokas on tieto esimerkiksi rakennuksen alle pesiytyneestä haitallisesta vieraslajieläimestä.
Huolenaiheena villisika
Usein keskustelua herättävä villisika ei varsinaisesti ole vieraslaji, sillä se on saapunut Suomeen omin jaloin, eikä ihmisen tuomana. Villisika on kuitenkin luokiteltu haittaeläimeksi. Simeniuksen mukaan lajiin liittyy erityisesti kaksi huolenaihetta.
Toinen niistä on afrikkalainen sikarutto, jota Suomessa ei vielä toistaiseksi ole tavattu ja toinen on maatalousvahingot. Villisiat voivat esimerkiksi vaurioittaa viljelmiä ja istutuksia.
Afrikkalaisen sikaruton leviämistä pyritään ehkäisemään ennen kaikkea pitämällä villisikakanta pienenä ja huolehtimalla siitä, että riskialueilta kuten Baltiasta tuotua taudin saastuttamaa lihaa ei päädy paikkaan, josta villisiat voisivat sitä löytää.
– On syytä olettaa, että tautia on lihan mukana Suomeen useitakin kertoja tullut, mutta hyvä jätteenkäsittely ja tarpeeksi harvana pysynyt kanta ovat toistaiseksi estäneet tartunnat.
Mikäli sikarutto pääsisi varotoimenpiteistä huolimatta leviämään, seuraisi siitä muun muassa alueellinen metsästyskielto ja ongelmia sikojen viennille.
– Taudin vastustustoimet ja viennin rajoitukset aiheuttaisivat miljoonien kustannukset, Simenius toteaa
Tarpeeksi pienenä villisikakanta pyritään pitämään metsästyksen keinoin.
– Sikayrittäjät maksavat kaadetuista sioista toiminta-avustusta. Avustus maksetaan seuroille sellaisista sioista, joista on lähetetty näytteet ruokavirastolle. Rahalla voi tukea villisianmetsästystä ostamalla esimerkiksi pimeänäkövälineitä, Simenius kertoo.
Myös ruokavirasto maksaa lähetetyistä näytteistä pientä palkkiota. Virastolta jokainen voi saada palkkion myös silloin, jos löytää kuolleen sian ja ilmoittaa siitä.
Tämänhetkinen noin 2500 yksilön kanta ei ole Simeniuksen mukaan toistaiseksi aiheuttanut merkittäviä vahinkoja Suomessa.
– On hyvä huomioida, että kannan rajoittaminen vaikeutuu, mitä suuremmaksi se pääsee kasvamaan.
Jos tekee villisikahavainnon, kannattaa tieto siis välittää metsästysseuralle.
– Erityisen arvokkaita ovat tuoreet havainnot. Villisiat voivat vaihtaa paikkaa nopeastikin. Hyvällä ruokapaikalla ne viipyvät yleensä pari vuorokautta. Niiden reviiri on hyvin laaja, vaikka jokin ydinalue onkin yleensä löydettävissä.
kuva: Pekka Rousi, Suomen Metsästäjäliitto
