”Olo on kuin olisi tullut ryöstetyksi. Ja vielä viranomaisten toimesta.”
Näin kuvasi eräs maanomistaja tunnelmiaan Aurora-linjan pakkolunastusten toimituskokouksen jälkeen. Samat tunnelmat odottavat minua ja satoja muita maanomistajia Kangasniemen ja Kouvolan välillä, kun Fingrid ajaa Harjulinjan rakentamista eteenpäin.
Aurora-linjan johtoalue vei yli 2 000 hehtaaria maata. Harjulinja on viemässä samaa suuruusluokkaa Suomen parhaita metsämaita ja kauneimpia maisemia. Jos yksityinen maanomistaja hakkaisi tuhansia hehtaareja metsää tietäen, ettei siihen enää koskaan kasva uutta puustoa, hänet revittäisiin julkisuudessa palasiksi. Fingrid ei joudu saman arvostelun kohteeksi.
Lunastuslain uudistus on vietävä loppuun. Korvausten nostaminen ei riitä. On hyvä, että korvauksissa käytetään markkina-arvoa ja niihin lisätään 25 prosentin korotus. Omaisuudensuoja ei silti saa jäädä näennäiseksi, kun maa otetaan yleisen tarpeen nimissä pois omistajan määräysvallasta.
Pakkolunastuksen perusongelma on, ettei maanomistaja ole tasavertainen neuvotteluosapuoli eivätkä korvaukset kata kaikkia haittoja. Hän ei voi aidosti sanoa ei. Vastassa on suuri toimija, monimutkainen menettely ja vaikeasti hahmotettavat korvausperusteet.
Erityinen ongelma on hinnan määräytyminen. Metsä- tai peltotila ei ole pelkkä hehtaarimäärä. Arvoon vaikuttavat sijainti, puusto, ojitus, tilusrakenne ja tulevaisuuden suunnitelmat ja odotukset.
Vapaaehtoisessa kaupassa nämä erityispiirteet näkyvät hinnassa. Pakkolunastuksessa maanomistaja joutuu tyytymään arviointijärjestelmään. Keskiarvohinta voi olla tilastollisesti perusteltu, mutta kukaan ei omista keskiarvotilaa.
Ongelma korostuu, kun lunastettava alue on omistajalle strategisesti tärkeä. Johtoalue voi pirstoa metsäpalstan, vaikeuttaa kulkua, katkaista järkevän metsänhoidon, vaikeuttaa pellon tai metsän käyttöä, alentaa asumisviihtyvyyttä tai estää tulevia suunnitelmia.
Lunastusmenettelyyn tarvitaan vahvempi neuvottelu- ja neuvontavelvollisuus. Pakkolunastus ei saa olla ilmoitusasia, vaan viimesijainen keino aitojen neuvottelujen jälkeen. Korvausperusteet, määräajat, matkakulut, ansionmenetykset, asiantuntija-apu, viljelyhaitat ja kiinteistön arvonalennus on käytävä maanomistajalle selvästi läpi.
Kokouskutsut ja asiakirjat on toimitettava ajoissa ja todistetusti maanomistajalle. Omien perusoikeuksien puolustamisesta ei saa tehdä kallista ja epäselvää prosessia.
Nostaisivatko nämä toimet pakkolunastuksen hintaa? Kyllä, ja niin niiden pitääkin tehdä. Jos sähkön tuotanto ja kulutus sijaitsevat kaukana toisistaan, sen pitää näkyä sähkön hinnassa, ei yksittäisten maanomistajien kohtuuttomina menetyksinä. Maan pakkolunastaminen on meillä edelleen liian helppoa ja halpaa.
Jari Leppä
Maanomistajain liiton varapuheenjohtaja
